On hiihtoloman kolmas sukelluspäivä ja luola alkaa tuntua tutummalta. Nyt minulla on selässäni tupla-18:t ja stage kyljessä.
La Cueva del Aguan luolassa ei ole juuri ollenkaan virtausta, joten kestää pidempään, että vesi kirkastuu. Nyt kaksi vuorokautta myöhemmin edellisestä sukelluksesta vesi on taas kuulakasta.
Tällä kertaa menemme videovalot pimeänä ensimmäiset puoli kilometriä ja tiputamme lainille stagemme. Valot päälle ja kuvaus alkaa.
Suuntaamme tänään ensin vasemmalle päälainilta kohti aluetta, jonka nimi on Laberinto eli Labyrintti. Täällä on solia ja paasia vuorotellen ja T-risteyksiä kymmenen metrin välein. Keksejä kuluu. Vuoden 2011 kartta ei sisällä kaikkia näitä pikkuristeyksiä.
Saavutamme sitten aiemmin luolakartasta kiinnostavaksi merkitsemäni Galleria Estalagtitan. Tämä on ainoa stalaktiittiosuus koko luolassa. Kammio on pieni ja nätti. Vähitellen hengityskuplat alkavat irrottaa pölyä yläpuoleltamme ja on aika palata takaisin päälainille.
Jatkamme sitten päälainia samaa reittiä pidemmälle kuin toissapäivänä, mutta käännymme kauempana vasemmalle reitille nimeltään “Ratonera“, suomeksi hiirenloukku. Tästä alkaa reissun kenties mielenkiintoisin osuus, kun etenemme pientä syheröä. Paikoitellen tilaa on enemmän, paikoitellen voi jo puhua restriktiosta. Ymmärrän nyt miksi ei olisi ollut hyvä ajatus pitää stagea vielä täälläkin mukana. Reitin maisema on kuin kuumaisemaa tai tieteiselokuvan asteroidien uumenista. Tämä on erittäin palkitsevaa kaikkien sukelluskurssien ja harjoitteiden jälkeen.
Luolassa on yhteensä kolme isompaa kuplaa. Yksi on 500 metrin paikkeilla ja kaksi 3B-vyöhykkeen perukoilla. Ensimmäisessä ja viimeisessä ei ole turvallista hengittää, sillä happea on niukasti (10% O2 ja 15,7% O2). Toinen ja kolmas kupla ovat ihan peräkkäin. Kaikesta päätellen olemme saavuttaneet toisen kuplan, sillä pinnalla muut tiimin jäsenet ottavat regunsa suustaan ja hymyilevät leveästi. Olemme vain kolmenkymmenen metrin päässä luolan aiemmin tunnetun alueen lopusta vyöhykkeen 3B koilliskärjessä.
Luolan perällä oli alunperin pieni mäyräkoiran mentävä reikä, josta kumpusi lämmintä vettä. Eräs luolan eksploraajista käytti neljä (4!) vuotta louhiakseen veden alla hakulla ja mammuttipumpulla tätä reikää sukeltajan mentäväksi. Syksyllä 2013 tämä työ tuotti vihdoin tuloksia ja reiästä mahtuu nyt kiemurtelemaan nomount-konfiguraatiolla läpi. Tämän reiän kautta luolaa on eksploorattu viime vuonna noin puoli kilometriä lisää.
Lähellä olisi muita hauskankuuloisia paikkoja kuten Galleria Terror ja Ruta del Terror. Mutta me käännymme jo takaisin päin, sillä meiltä loppuivat keksit. Sivukoukkauksineen matkaa oli tänne vajaa kilometri. Paluumatkalla ohitamme 800 metrin merkin ja otan siitä kuvan. Tuntuu hyvältä.
Paluumatkalla kuvaan tieteismaisemaa toisesta suunnasta ja vähitellen paikat alkavat näyttää taas tutummalta.
Saavutamme stagemme puolen kilometrin kohdalla. Pian videovalot taas sammuvat yksi toisensa jälkeen ja vedän hupun kameran domen suojaksi. On mukavaa uida hiljalleen kylpyammeenlämpöisessä vedessä luolan suuaukkoa kohti. Pieni hiertymä kantapäässä muistuttaa uidusta matkasta.
Suunto ei taaskaan näytä dekoaikaa. Mutta yllättävästi varakoneeni (xdeep) näyttää 26 minuuttia pakollista dekoa. Tiimin muut jäsenet pyörittelevät silmiään ja tyydyn 10 minuutin dekoon. Pintavesi tuntuu piristävästi viileämmältä 29-asteisen veden jälkeen.
Viemme kamat takaisin keskukseen (alla olevassa kuvassa vasemmalla) ja marssimme sitten kylätien yli vastapäiseen ravintolaan nauttimaan myöhäistä lounasta deko-oluen kera. Aurinko paistaa nätisti palmupuiden välistä ja meren aallot kohisevat hiljakseen rantakivikkoon.
Tämän kartoitusretken perusteella alue vaikuttaa kiinnostavalta sukelluskohteelta ja samalla mukavalta matkailukohteelta. Täältä löytyisi muutama muukin luola sekä lukuisia pystyssä olevia hylkyjä niin rekki- kuin tekkisyvyyksillä. Alueen maanpäällisistä kohteista riittäisi paljon kerrottavaa omaksi tarinakseen.
Mikäli seuran jäsenillä on kiinnostusta, H2O voisi järjestää jäsenretken tänne vuonna 2016 tai 2017…